keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Vekkilän tonttupajasta

Pitkä tovi onkin, kun viimeksi kirjoittelin. Tonttuhommissa aika rientää. Valmiiksi sain pieniä, n. 20cm tonttuja. Tyttöjä ja poikia.







Yhteispotretissa Vekkilän väkee:


Monesti ajatellaan, että pienihän syntyy käden käänteessä, nopeasti pienen tekee, mutta ei ei. Koko ei vähennä työtuntien määrää ja näpräämisessä se aika kuluu, oli pieni tai iso.

Sitten alkaakin uuden projektin odotus. Kerron siitä sitten myöhemmin. 




14 kommenttia:

  1. Komea rivi tonttuja odottomassa joulua:)
    Monesti pienen tekemisessä meneekin aikaa enemmän kuin ison, tämän olen itsekin todennut.

    VastaaPoista
  2. Moi. On siinä ollut väkertämistä. Kristiina

    VastaaPoista
  3. Pienet ne vasta aikaa viekin! Ihania tonttuja teidän nurkissa jo hiippailee.

    VastaaPoista
  4. Tonttupajoissa onkin kiirettä ja vilinää tähän aikaan. Terveisiä vaan meidän tontuilta =)

    VastaaPoista
  5. Oi, tontuilla alkaa kohta kiireinen aika.

    VastaaPoista
  6. Piti tutkia kaikki postauksesi! Sinun tonttusi ovat maailman ihanimpia ja enkelit myös! Kaikkea hyvää sinne ja Karkille rapsutukset 😊💕🐕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla sinusta, juuri ajattelin kysyä kuulumisia kun kirjoitit. Telepatiaa. Kiitos kiitos, hyvää syksyä sinullekin

      Poista
  7. Voi että sinun tonttusi ovat niin ihastuttavia kaikkine moninaisine ilmeineen. jouluun on jo sen verran vähän aikaa,että ne tietysti ovat lähteneet liikkeelle kurkkimaan ikkunoista.

    VastaaPoista
  8. Vekkilän väki on niin sympaattisen hellyttävää, aina saavat hyvälle tuulelle!

    VastaaPoista
  9. Ihania tonttuja! Tykkään tontuista ja aina on mukava katsella, millaisia tonttuja muiden käsissä on syntynyt.

    VastaaPoista
  10. Sulonen tonttuväki!
    Olet kyllä tonttu-mestari!!,käsistäsi:)
    Ihania touhuja,Sinulle:)

    VastaaPoista
  11. Oi että miten ihania tonttuja taas <3 Pakko sanoa, etten ole tehnyt vielä yhtään tonttua :)

    VastaaPoista
  12. Söpöjä nämä pikku tontut. Totta, pienissä töissäkin menee aikaa!

    VastaaPoista
  13. Voe mahoton, mikä iloinen joukko!

    VastaaPoista