perjantai 17. syyskuuta 2021

Sukkia ja pelargoneja

 Sukkien kutominen jatkuu ja jatkuu. Viimeisimmät tässä:

Edellisessä postauksessa kerroin tästä puukuitulangasta, tencellistä. Sanotaan sen olevan yhtä kestävää kuin polyamidilla vahvistettu lanka. Tiedä sitten, mutta mukavilta tuntuvat jalassa.

Ohuesta langasta kudoin nämä värikkäät. Raidat eivät ole symmetrisiä, vaan langasta tuli mitä vaan ja siitä tykkäsin. En pidä näistä viivasuoraraitaisista langoista.

Tässä kohtaa pitäisi kirjoittaa: lopeta nyt hyvä ihminen tuo sukkien teko, kun hierojakin jo vaatii pikakäyntejä ja sydänalassakin vähän muljahtelee.

Joten siirrytään tähän rakkaaseen harrastukseeni:

Kuvassa ollaan vielä kesässä. Kuistilla suojassa sateelta ja tuulilta. Aurinkoa puolipäivää ja siitähän pelargonit tykkää.

Pientä harmiakin oli. Juurikirvat oli talven aikana iskenyt muutamiin. Alkoivat näivettyä. Onneksi sain elvytettyä pesemällä juuret vetyperoksidilla ja uuteen multaan istuttamalla. Varmuudeksi lisäsin juurrutushormonia juurentynkiin. 

Ilonaiheista suurin oli Ida-Mummun pelakuu, joka äänestettiin Vuoden 2021 kauneimmaksi kotipelargoniksi. Hyötykasviyhdistyksen, Saarelman puutarhan ja Suomen pelargoniyhdistyksen järjestämässä tapahtumassa. 

Laitan muutaman kuvan tämän vuoden kukkijoista.
Tämä
suloinen kaunotar  Swanland Pink muutti meille yllättäen. Sain yllätyspostina korvaukseksi postimaksuista. En ole ruusunnuppujen ystävä, mutta tämä on niin kaunis.

Alma. Alma on isokukkainen, vanhaa lajia Itä-Suomesta
Maverick orange, räikeä oranssi yksinkertainen kukka. Joskus vuosia sitten olen Amerikasta tilannut siemeniä.

Valkoinen Lemmetyinen, 

Suloinen vanha ruotsalainen Lingon och mjölk

Nyt kaikki lamppujen alla odottamassa ensi kevättä ja meille muille

Hyvää viikonloppua!




 






12 kommenttia:

  1. Onpa hieno pelargonilajitelma! Ovat näyttäviä kun ovat noin lähellä toisiaan:)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania kuvia ja upeita pelargonioita. Kauniisti kukkivat. Upeita myös nuo sukat. Rakastan raitoja.

    VastaaPoista
  3. Kauniin väriset nuo ylimmät sukat ja olen samaa mieltä, raitojen pitää mennä vähän miten sattuu, niin tulee parhaan näköistä. Voi noita sinin kukkiasi, minä saan aina tapettua kaikki pelargoniat viimeistään syksyyn mennessä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos pelargonioiden komeasta esittelystä. Kauniita kaikki. Tencel-kuituinen lanka kuulostaa siltä, että sitä lienee syytä kokeilla. Mukavia sukkia. Syksy lähenee ja sukat lämmittävät vilukissan varpaita.

    VastaaPoista
  5. Sinulla on niin kauniita pelargonioita! Olen joskus koittanut säilyttää kevääseen asti, mutta ei ole onnistunut, pitäisi yrittää varmaan uudestaan:) Kauniita sukkia!

    VastaaPoista
  6. Kivannäköisiä sukkia! Kyllä niitä kannattaa tehdä, kauppansa tekevät, tavalla tai toisella... Kauniita nuo sinun pelargoniasi.

    VastaaPoista
  7. Oi miten kauniit pelakat. Sukkia sopivasti, kukkia komeasti!

    VastaaPoista
  8. Kiinnostaa tuo Tencel lanka minkä nimistä se oli kun en muista törmänneeni tällaisiin. Ihanat pelakuut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://www.adlibris.com/fi/tuote/tencel-raggi-100-g-jarbo-47640731?gclid=CjwKCAjw-sqKBhBjEiwAVaQ9a43F3LPuu7vjll91bKGHy4ODMaT3Fyxx-i49sUPk5VqL3jAlXspdLRoC9RgQAvD_BwE&article=P47640746

      Tosts linkistä löytyy. Jos googlaat tencel monia. Käytin tuota ruotsalaista tai ruotdalaisen firman intiasta tuottamaa.

      Poista
  9. Puukuitulanka tosiaan tuntuu kivalta ihoa vasten. Kokeilin Novitan wooly woodia (en tiedä vastaako yhtään tuota sinun neulomaa) ja tuntui myös mukavalta sekä neuloa, että iholla.
    Kaunis tuo sinun kukkameresi samanvärisine ruukkuineen :)

    VastaaPoista
  10. Ihan mahtava pelargoonikokoelma. Hienoja yksilöitä.

    VastaaPoista