Sukan kutominen on niin kivaa. Jopa ohut lanka sujuu, vaikka olen ikäni karttanut tekemistä kakkosen puikoilla.
Viimeisin löytöni on Hilma & Olga käsiyuökeskus Luopioisissa. Tuttu kylä, onhan äiti sieltä kotoisin. Teimme retken ja voi mikä paratiisi.
Paikka, missä on paljon kaikkea. Kuulin, että busseittain porukkaa tulee paikalle, pienen pieneen kylään.
Lankahylly notkuu sukkalankoja, ja juuri niitä ohuita, itse kuvioo tekeviä. Oli ihan pakko vähän hamstrata.
Joku muukin on tehnyt sukkia, seinällisen!Mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Villa ja PUUKUITU lanka, ei muovia eli polyamidia. Tencel on puukuitu mitä saadaan eukalyptuspuusta. On villan veroista, kestävää kuitua. Sitähän on ihan pakko testata. Ostin kerän ja nähtäväksi jää, onko maineensa veroista.
Työkorini on täynnä ja teen tästä järjestyksessä, Aivan ihanan räiskyviä värejä löysin ja päätin, että uusi retki syksyllä Hilmikseen on tehtävä.
Nämä kaksi paria viimeksi valmistuneet.
En olisi uskonut koskaan, että sukkien kutominen on näin hauskaa.
Hyvää viikonloppua!
Voi, mikä käsityötaivas! Sukkia seinällinen, samoin lankoja. Tuo uutuuslanka kuulostaa hyvältä, täytyy etsiä jostain. Antoisia hetkiä sukkaneuleiden parissa.
VastaaPoistaIhania tuollaiset pienet kaupat, hyviä löytöjä olet tehnyt!
VastaaPoistaIhana pieni kauppa, hyviä löytöjä olet tehnyt!
VastaaPoistaOhuet villasukat ovat ihan parasta! Sopivat melkein kenkään kuin kenkään. Kerrohan sitten, millaista tuo tencel oli neuloa / käyttää, en ole vielä itse kokeillut, mutta houkuttelisi kyllä... Paljon sukkia tulee tehtyä joka syksy.
VastaaPoistaNoin ihanista langoista se on varmasti hauskaa!
VastaaPoistaIhanan näköinen kauppa ja hyviä löytöjä olet tehnyt!
VastaaPoistaKyllä niin jaan innostuksesi! Hieno valikoima, kaupassa ja sinulla!
VastaaPoistaOi OI mikä lankataivas.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua sinulle.