perjantai 29. lokakuuta 2021

Tintti pirulainen




Sain kivan pöllökranssin ulko-oveen. Sopii hyvin meille.

Ihastelu jäi lyhyeksi, kun jo seuraavana aamuna odotti tämmöinen tuho:



Tintit oli nakertanut pöllöstä ison palan pois. On se kummaa, että pitää repiä. 

Minulla oli myös ampiaisten valepesiä ja nekin revittiin rikki hetkessä. Olin myös tehnyt pienet mökkikoristeet, joissa oli pellavahuopaa katot. Kaikki revittiin.

Aion kokeilla tervalankaa tai tervan tuoksua, sen pitäisi karkottaa nämä piru.aiset. 
Sota on alkanut!




9 kommenttia:

  1. Vihollinen, pitäähän se tuhota.
    Minulla oli täkki tuulettumassa ja tintit ehti siihenkin tehdä reikiä. Pesänteko tarvikkeista on pula.

    VastaaPoista
  2. Ensin ihastus (söpö kranssi), sitten kauhistus (mikä tuho)! Kaikkea pitääkin sattua! Itselläni ovat ulkokoristeet saaneet olla rauhassa, miten kauan?

    VastaaPoista
  3. No voi harmi:( Ei kiva!
    Minulla on myös lasitetulla terassilla seinäkranssi, jossa on kaksi pientä siiliä. Terassi ei ole aivan umpinainen, joten sinne pääsee lintuja silloin tällöin, ja siilit ovat myös nokittu, harmittaa, mutta ei voi mitään.

    VastaaPoista
  4. Minulla myös linnut on nyppineet kransseja ym. Joku mulle sanoi,että suihkuta vähän silloin tällöin hajuvettä,niin ne eivät enää tule. kyllä se tehoaa ja siihen käy halvat hajuvedetkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Intsu vinkistä. Kokeilin ja totta, tintit jätti kranssin rauhaan!!

      Poista
  5. Minulla on linnut nokkineet styroksipohjaisia kransseja, vaikka on kangasta ym. päällä. Myös Pentikin pääsiäiskranssista styroksipallot maistuivat...

    VastaaPoista
  6. Tinteillä on kyllä jokin kumma repimisvimma. Meilläkin ovat nokkineet pilalle ainakin yhden kranssin ja myös sohvakalusteiden pehmusteita on nokittu. Keväällä ymmärtäisin tuon innon nokkia, kun on pesimispuuhat menossa, pehmikkeitä tarvitaan... Mutta näin syksyllä on vaikeaa touhua ymmärtää. Ruokaako etsinevät?

    VastaaPoista
  7. Näin se on meillä tintit iskee eristeiden kimppuun missä vähänkin on näkyvissä ( mökillä uudella) puolella missä on vielä kesken rakennus.
    Harmi kaunis koriste nokittu

    VastaaPoista
  8. Ou nou...minulle kävi myös joskus samoin, kranssista lähti punaiset marjat ym. rekvisiitta. Suloiset tuholaiset :)

    VastaaPoista