Siivotessani kangaslaatikoita tarttui käsiini joskus vuosia vuosia sitten Ikeasta ostamani jämätilkkurullat. Loistokeksintö Ikealta myydä ylijäämät ja kangasrullien loput valmiiksi leikattuina tilkkupaketteina ja vieläpä vain muutaman euron hintaan.
Tarvitsin ompelukoneen päälle reilun kokoisen peiton. Ja idea oli valmis. Sommittelin palat, ompelin peiton ja kanttasin joullunpunaisella kukallisella vinonauhalla. Tuli mieleeni, että ikinä ei kannata heittää mitään pois!
Muistelin, että yhdessä ystävättäreni kanssa näitä palarullia ostamassa olimme. Hänkin löysi omansa. Ja hänelle ompelin isomman peiton. Riemunkirjavaa, mutta niin oli materiaalikin.
Seuraavaksi siirryin lankalaatikoitten kimppuun. Pitkään mukana kulkeneet Pirtin kehräämön hahtuvavillat tuli heti työn alle. Minulle tuttu 8 palan malli ja viimeiseksi voimakas huovutus. Koska tuo hahtuva on niin helposti kuluvaa, ompelin töppösten pohjaan nahkapohjat. Hieman oli rei`ittäjä tylsä, mutta kyllä pelitti.
huovutusta. Sakset osoittaa koko.
Kudoin uudesta Novitan Runosta polvipituiset sukat. Aivan ihana lanka ja kun vielä mieleinen yksivärinen löytyi, ostin langat (vastoin niitä pyhiä lupauksia, tiedätte kyllä).
Huomaatte varmaan, että kerät sekaantuivat kantapäiden jälkeen ja niin toisesta tuli keltainen ja toisesta punainen. Eipä haittaa. Sekä sukat että töppöset lämmittävät nyt Saksassa ja ovat kuulemma aivan superihanat.
Hienosti käytetty löytöpalat! Arvaapas onko niitä täälläkin... Paljon on materiaalia odottamassa oikeaa paikkaa :) Mukavat töppöset ja sukat, ja ihan parasta että ovat heti käytössä. Pyhät lupauksetkin on tuttuja. Runoon en ole vielä tutustunut - siinä kohdassa voi ehkä pyörtää niitä lupauksia, vai mitä...
VastaaPoistaKauniita peittoja jämäpaloista. Hyvä ostos. Huovutetut tossut ovat mainiot käytössä ja Saksaan matkanneet sukat ovat löytäneet käyttäjänsä.
VastaaPoistaOletpa kauniisti sommitellut tilkkupeitot. Nuohan ovat ihan taideteoksia.
VastaaPoistaHienon peiton tekasit , Tuo pohja nahka on hyvä kikka olen joskus laittanut lasten sukkien pohjiin .Juurikin näin mitään ei kannattaisi heittää pois mutta kyllä tulee karsittua taas kun ilmat lämpenee niin voi tehdä sen ulkona .
VastaaPoistaOikein kivan peiton teit Ikea-paloista. Kuten Katikin kirjoitti....arvaappas löytyykö niitä täältäkin;) Silloin tällöin nekin palat tulevat vastaan etsiessäni jotain mutta samaan laatikkoon vaan aina jäävät. Ehkä pitäisi ryhdistäytyä ja tehdä peitto niistä. Kuvasi sai innostumaan:)
VastaaPoistaEikä kyllä haittaa yhtään vaikka raidat sukissa ovatkin eri värisiä, mukavilta näyttävät:)
Vaikka kankaat ovat kirjavia, niin väritys sointuu hyvin yhteen. Tykkään kovasti.
VastaaPoistaT. Saija
Upea tilkkutyö, passelit yhteensopivat kankaat.
VastaaPoista